EN

Hoitotarvikkeita jaetaan edelleen lainvastaisella tavalla

ti huhtik. 03 16:04:00 2018

Tiedote. Julkaistu: 8.3.2018, 07:45
Coloplast

 

Vammaisten oikeuksiin erikoistunut lakimies, OTM Jukka Kumpuvuori arvioi, että hoitotarvikkeiden jakelu toteutuu osassa kuntia lainvastaisesti ja epätasa-arvoisesti. Vuonna 2011 voimaan tullut terveydenhoitolaki edellyttää yksilöllisen tarpeen mukaisten hoitotarvikkeiden saamista ilmaiseksi.

Kumpuvuoren mukaan hoitotarvikejakelun asiakkaille tarjotaan yleisesti edullisinta vaihtoehtoa, vaikka myös paremmin yksilölliseen tarpeeseen vastaava malli olisi saatavilla kunnan tekemän hankintakilpailutuksen puitteissa. Hoitotarvikkeita ovat esimerkiksi diabetes-, haavanhoito- ja avannetarvikkeet, katetrit tarvikkeineen sekä virtsan ja ulostuksen pidätyskyvyn hoitotarvikkeet.

”Kunnat valitsevat kilpailutuksessa laadukkaampia tuotteita kuin mitä hoitotarvikejakelussa tarjotaan asiakkaille. Jos tämä ei ole tietoinen oikeudestaan hänelle paremmin sopivaan tuotteeseen, hän tyytyy siihen mitä saa”, Kumpuvuori tiivistää.

Eduskunnan oikeusasiamies on todennut vuonna 2013 toistuvien kanteluiden perusteella, että kunnat ja kuntayhtymät rajoittavat hoitotarvikkeiden jakamista lainvastaisella tavalla. Tuolloin kyse oli kuntien sisäisistä ohjeista, jotka sivuuttivat potilaiden yksilölliset tarpeet. Kunnat saivat ohjeet toimintatavan muuttamiseksi.

”Yhteydenottojen ja koulutustilaisuuksissa käytyjen keskusteluiden perusteella tilanne ei ole edelleenkään korjaantunut.”

Kaupunkien tekemien kilpailutusten perusteella viimeisimmät innovaatiot ovat kaikkien saatavilla. Kumpuvuori perää, että vastuu parhaan saatavilla olevan tuotteen valinnasta ei voi olla kuntalaisella, vaan parhaiden saatavilla olevien vaihtoehtojen esitteleminen ja ehdottaminen on hoitavan yksikön tai hoitotarvikejakelun tehtävä.

Uutuusopas muistuttaa oikeuksista

Kumpuvuori ja hoitotarvikevalmistaja Coloplast ovat tehneet yhteistyössä hoitotarvikeoikeuksista muistuttavan pikaoppaan. Yhteistyökumppanit järjestävät myös hoitotarvikeoikeuksia käsitteleviä tilaisuuksia. Kumpuvuori sanoo, että tasa-arvon lisäksi koulutuksilla tavoitellaan ennen kaikkea parempaa terveyttä hoitotarvikkeiden käyttäjille.

”Hintaero katetrien välillä voi olla muutaman kymmentä senttiä. Jos potilas katetroi liian harvoin epämiellyttävän katetrin takia, näin syntyvän virtsatieinfektion tai pahimmillaan munuaistulehduksen hoitaminen maksaa yhteiskunnalle paljon. ”

Kumpuvuori sanoo, että terveydenhoitolain edellyttämän hoitosuunnitelman tekemisen toteutuminen korjaisi tilannetta useimmissa tapauksissa. Tällöin potilaan tarvitsema hoitotarvike olisi yksilöity ja suunnitelman mukainen seuranta pitäisi potilaan mukana niiden kehityksessä.

”Hoitosuunnitelma puuttuu terveydenhoitolaista huolimatta erittäin monelta.”

Kumpuvuoren mukaan hoitotarvikejakelun prosesseihin tulisi lisäksi kehittää selkeät toimintamallit, jolloin kaikki työntekijät suosittelevat asiakkaille hoitotarvikkeita samoilla periaatteilla. Hän sanoo, että nyt hoitavan lääkärin suosittelema tarvike voi muuttua toiseksi malliksi viimeistään hoitotarvikejakelun tiskillä.

”Hoitotarvikejakeluiden aukioloaikoja on supistettu ja käytännössä jokainen hakee hoitotarvikkeensa muiden jonottaessa. Se on hankala paikka alkaa tivaamaan intiimiä terveysasiaa koskevia oikeuksiaan. Osalle tarvikkeet tuodaan kotiin, jolloin edes tätä kontaktia ei ole.”


Liite:
Hoitotarvikeoikeudet -pikaopas


Lisätietoja:
Mia Takanen
Toimitusjohtaja 
fimt@coloplast.com
043-2113458

 

Lakitoimisto Kumpuvuori hoitaa monipuolisesti vammaisoikeudellisia juttuja ympäri maan. Yrittäjä Jukka Kumpuvuorella on yli kymmenen vuoden kokemus alalta ja vireillä onkin satoja juttuja. Vammaisoikeudellisia juttuja ovat esimerkiksi vammaispalvelut, kuntoutusetuudet, apuväline- ja hoitotarvikeasiat. Lakitoimisto Kumpuvuori on perustettu vuonna 2010.

Coloplast kehittää intiimiterveydenhuollon tuotteita ja palveluita, joihin vaaditaan käyttäjien erityisten tarpeiden ja toiveiden syvällistä tuntemista. Läheinen yhteistyö käyttäjien kanssa auttaa luomaan ratkaisuja, jotka huomioivat heidän erityiset tarpeet.
Coloplastin toimialoja ovat avanteenhoito, urologia ja inkontinenssi sekä haavan- ja ihonhoito. Yhtiö toimii maailmanlaajuisesti ja työllistää yli 11 000 ihmistä. Coloplast on perustettu vuonna 1957 ja se on listattu Kööpenhaminan pörssiin.


 

 
Takaisin ajankohtaissivulle

helmi 2019

matiketopelasu
28 29 30 31 1 2 3
4 5 6 7 8 9 10
11 12 13 14 15 16 17
18 19 20 21 22 23 24
25 26 27 28 1 2 3
4 5 6 7 8 9 10
Ajankohtaisia tapahtumia