Vertaiskuntoutus
Vertaiskuntouttaja on henkilö, jolla on omakohtaista kokemusta selkäydinvammasta ja riittävät edellytykset toimia vertaisena vastavammautuneelle. Vertaiskuntouttaja työskentelee sairaalassa tai kuntoutuskeskuksessa.
Vertaiskuntouttaja tukee kuntoutujia realististen tavoitteiden omaksumisessa ja elämänhallinnan rakentamisessa vammautumisen jälkeen. Hänen kanssaan voi aina keskustella luottamuksellisesti.
Akson järjestää vertaiskuntouttajapalveluita Tampereen ja Oulun yliopistollisiin sairaaloihin (Tays ja OYS), joissa toimivat selkäydinvammakeskukset.
Vertaiskuntouttaja toimii osastolla osana kuntoutustiimiä. Hän osallistuu sovitusti kuntoutustilanteisiin ja tapaa kuntoutujia yksilöllisesti. Vertaiskuntouttaja tukee omalla esimerkillään kuntoutusprosessissa. Tehtäviin kuuluu mm. arkipäivän toimien ohjaaminen, psyykkinen tukeminen, ryhmäluennot, kuntoutujien toiminnalliset ryhmät, pyörätuolisovituksissa konsultointi, kotiutumiseen liittyvät kysymykset, kaupungilla liikkumisen ja asioinnin ohjaaminen jne. Vertaiskuntoutus suunnitellaan aina yksilöllisten tarpeiden mukaan.
Vertaiskuntouttaja ei osallistu hoitotoimenpiteisiin, mutta voi olla mukana esimerkiksi pukeutumisen, siirtymisten tai pyörätuolin käsittelyn harjoittelussa. Lisäksi vertaiskuntouttaja sopii kuntoutujan kanssa yhdessä tavoitteet vertaiskuntoutukselle.
Vertaiskuntoutus päättyy samalla kun kuntoutuja kotiutuu. Kotiutumisen jälkeistä vertaistukea tarjoavat Aksonin vapaaehtoiset vertaistukihenkilöt.